Koti oman näköiseksi

teija-vilkkila-osuuskunta-ponteva

Koti oman näköiseksi – Ammattilaiselta sisustusvinkkejä

Teija Vilkkilä on kouluttautunut sisustussuunnittelijaksi ja hän on aloittamassa yritystoimintaansa. Hän on Osuuskunta Pontevan jäsen ja markkinoi sen kautta ammattitaitoaan ja palveluitaan.

– Alun perin valmistuin rakennusmaalariksi ja työskentelin Orolla Jyväskylässä sisustusmyyjänä, joten vastailin silloin asiakkaiden kysymyksiin.

Vilkkilä alkoi kiinnostua sisustamisesta. – Halusin hieman luovempaan työhön. Suomessa voi olla sisustussuunnittelija ilman virallista koulutusta. En kuitenkaan halunnut toimia pelkästään työkokemuksen turvin, vaan opiskelin Sisustusakatemiassa kokeneen sisustussuunnittelijan opeissa. Ja jatko-opinnot kiinnostavat.

Kehrän kautta Vilkkilä sai mahdollisuuden työskennellä vuoden loppuun ensin Mariccossa ja sen jälkeen Lyydiassa. – Näyteikkunoiden somistaminen ja myymälän sisustaminen on uutta. Mariccossa olen tutustunut Marimekon ja Pagunetten sisustuskankaisiin.

Vilkkilä harmittelee, millainen kuva sisustussuunnittelijoista välittyy joistakin televisio-ohjelmista.

– Ammattilainen ei tosiaankaan mene toisen kotiin, ei heitä vanhoja tavaroita pois ja kärrää uusia tilalle. Ei ole yhtä oikeaa tapaa,  eikä sisustussuunnittelija sisustaa oman maun mukaisesti. Asiakkaan kanssa keskustellaan toiveista ja suunnitelman perusta on jokaisen oma koti ja sen viihtyvyyden kohentaminen. Yksilöllisyys on ollut kauan vallalla sisustustrendinä.

Liika tavara vähentää viihtyvyyttä

Vilkkilä tarjoaa myös parin tunnin neuvontakäyntipalvelua, joka on nopea ja edellinen vaihtoehto, jos haluaa kotiinsa suunnittelijan näkemystä. Joskus toimivuus voi olla hyvin pienistä tekijöistä kiinni – Pelkästään huonekalujen paikkojen vaihtamisella voi olla merkitystä. Aika usein viihtyvyyttä vähentää myös tavaran paljous. Kaikkea ei tarvitse olla aina esillä.

Värien merkitystä Vilkkilä korostaa. – Värit piristävät, rentouttavat ja sopivilla valinnoilla esimerkiksi pieni huone näyttää isommalta. Jokaisella on henkilökohtaiset lempivärit. Trendiväreistä voi napata mausteita yksityiskohtiin. Muotioikkujen perässä kulkeminen orjallisesti ei ole ekologista, eikä taloudellista.

Vilkkilä iloitsee siitä, että kuoseissa on paljon vaihtoehtoja.  – Graafisten ohessa lempeämpiä vesivärimäisiä kankaita ja batiikkimaisia tekstiileitä.

Sisustamisessa kerroksellisuutta

Vilkkilä muutti asumaan lapsuudenkotiinsa ja elää nyt remontin keskellä.  – Talo on hirsirunkoinen ja hirsiseinää on tuotu näkyviin. Omassa sisustamisessa Vilkkilä suosii kerroksellisuutta. Uutta ja vanhaa sopivasti sekaisin.  – Sisustaminen onnistuu vähällä rahalla, mutta vaatii silloin aikaa ja vaivaa. Kierrätän ja tuunailen vanhoja huonekaluja. Elämä ei ole vain kuluttamista.

Anneli Myllylä | Saarijärveläinen | Keskiviikkona 6.11.2013